Elvyttävä rosmariini kylvyssä

edistää verenkiertoa, hoitaa hermokipuja, lihassärkyjä, haavoja ja rasvaisia hiuksia.

Rosmariini myös nuorentaa ihoa ja poistaa ryppyjä.

Rosmariini on uskollisen rakkauden vertauskuva.

Kun maailma muuttuu ja epävarmuus valtaa mielen, on hyvä pitää kiinni hyvinvointia lisäävistä rutiineista ja rituaaleista. Meillä rakas sauna lämpenee lähes joka ilta. Saunominen ei ole pelkästään peseytymistä ja hikoilua, vaan tapa hoitaa itseään. Joillekin sauna on lähes pyhä paikka, jossa me suomalaiset olemme kautta aikojen ennaltaehkäisseet sairauksia, hoitaneet sairaita ja suorittaneet erilaisia rituaaleja. Itselleni saunominen on terveyden ylläpidon lisäksi omaa aikaa, hiljaisuutta ja tyhjää tilaa. Hetki, jossa kaikki muuttuu hyväksi ja suorittamista ei ole.

Ajattelin listata tähän muutamia asioita, jotka mielestäni tekevät saunomisesta kauniin, mieltä ja kehoa hoitavan rituaalin.

 

Saunarituaalit

Nimenomaan rituaalit, toistuvat toimenpiteet auttavat hermostoamme rauhoittumaan. Voimme treenata kehoa ja mieltä kohti rauhaa, toistamalla asioita rutiininomaisesti, kuten esimerkiksi meditoimalla tai saunomalla. Ja tutkitustikin saunan terveysvaikutukset tulevat selkeästi esiin, kun saunotaan säännöllisesti, 4-7 kertaa viikossa. Sauno siis usein! Liitä saunomiseen omat rituaalisi ja opeta näin hermostoasi valmistautumaan rentouttavaan hetkeen. Minä pukeudun kylpytakkiin, sytytän kynttilät ja valutan jalkakylvyn.

 

Esteettinen sauna

Saunominen on myös esteettinen kokemus. Luo saunomiselle puitteet, jossa tunnet olosi hyväksi ja kaikki aistisi pääsevät rentoutumaan. Kaunis sauna, katajan tuoksu, hämärä, hiljaisuus ja puhtaat pellavat ovat omat suosikkini hyvään tunnelmaan. 

 

Hoida saunalla 

Ajattele saunomista kehoa ja mieltä hoitavana ja hermostoa rauhoittavana toimenpiteenä. Tee jokaisesta saunomisesta oma hoitava hetkesi ja pyri aina ottamaan mukaan jokin hoitava elementti. Se voi olla pienikin asia ja joskus ajatus on tärkein. Esimerkiksi jalkakylpy, kasvonaamio tai eteeriset öljyt saunan kiukaalla ovat helppoja toteuttaa. Muista myös riittävä nesteytys saunomisen aikana. Kun teet saunassa erilaisia hoitoja huomioi, että saunan lämpötila voi olla hieman normaalia alempi, noin 60 – 70°C riittää mainiosti. Omia ehdottomia suosikkejani näin talven aikaan ovat erilaiset yrttihoidot mm. kylvyt ja hauteet. Kuten tämä väsyneille jaloille superboostia antava, energisoiva rosmariinijalkakylpy.

Muista laimentaa eteeriset öljyt: vain muutama tippa löylykauhalliseen riittää antamaan aisteillesi voimakkaan tuoksukokemuksen.

 

Rosmariinijalkakylpy

Hauduta muutamaa rosmariinin oksaa kattilassa kuumassa vedessä noin 15min ajan. Kaada tämän jälkeen vesi jalkakylpyastiaan ja lisää lämmintä vettä sekä 2 rkl merisuolaa. Voit lisätä vielä koristeeksi rosmariinin oksan. Nauti jalkakylvystä noin 20min ajan. Rosmariini on voimakas yrtti, joka edistää verenkiertoa ja ruoansulatusta, hoitaa hermokipuja, lihassärkyjä, haavoja, ihottumia ja rasvaisia hiuksia. Voit halutessasi käyttää myös rosmariinin eteerisiä tippoja. Samalla tavalla voit toteuttaa myös koko kylvyn. 

Rosmariini on uskollisen rakkauden vertauskuva ja sen uskotaan nuorentavan ihoa ja poistavan ryppyjä.

 

Lepoa saunan jälkeen

Ja lopuksi vielä, ota saunan jälkeen hetki levolle ja anna elimistösi palautua rauhassa. Muista nesteytys, mieluiten lämpimällä juomalla, ihonhoito (ja muut omat rituaalisi) ja nauti siitä seesteisyydestä minkä vain sauna voi tuoda. Ja älä huoli, mikäli et pääse saunaan, jalkakylpyjä, kasvonaamioita ja monia muita hoitoja on helppo tehdä ilman saunaakin. 

Siis valmistaudu, varaa aikaa, luo omat rituaalit, hoida itseäsi saunalla ja muista lepo. 

 

Saunaterkuin,

Terhi