Katajavihdalla rentouttava saunahoito

Vaikka moni ajattelee, että katajavihta vaatii vihtojalta rohkeutta ja jättää iholle jälkiä, voi katajavihdalla toteuttaa myös hellän ja rentouttavan vihtomisen.

Vihdan voi valmistaa useista eri kasveista

Tunnetuin vihta lienee koivuvihta, erityisesti rauduskoivusta valmistettu. Perinteisesti koivuvihdat on tehty juhannuksen aikaan koko talven varalle. Vihtoja voi kuitenkin valmistaa monesta muustakin kasvista. Kuivattaviin vihtoihin soveltuu parhaiten koivu ja tammi, mutta tuoreena vihtaan sopii esimerkiksi pihlaja, leppä, vaahtera ja kataja. Voit yhdistellä eri kasveja koivuvihtaan tai valmistaa niistä oman vihdan. Katajavihta on tehokas puhdistaja ja sitä on saatavilla ympäri vuoden. Moni katajavihtaa kokeillut rakastuu ja aina tilaisuuden tullen tekee nimenomaan katajavihdan. Pistäviä neulasia ei kannata säikähtää, kokeile rohkeasti, vaikka ihan hellästi.

 

Antiseptinen kataja

Kataja sopii vihtomiseen ympäri vuoden ja siitä saa kestävän vihdan, jota voit käyttää useammankin kerran. Kataja on antiseptinen ja erittäin puhdistava rohdoskasvi, josta käytetään niin marjoja kuin neulasia. Se liitetään kansanparannuksessa puhdistamiseen ja sen on uskottu tuovan tervehdyttävää energiaa. Katajan neulasissa on eteerisiä öljyjä ja erityisesti katajankerkät sisältävät runsaasti C-vitamiinia.

 

Katajavihdan valmistus

Kataja ei ole rauhoitettu, mutta se on arvokas puu, joten oksia kannattaa katkoa harkiten. Kerää oksia harvakseltaan ja ota yhdestä katajasta vain yksi oksa, tästä kataja tykkää ja se nopeuttaa sen kasvua. Muista että keräämiseen tarvitset maanomistajan luvan. Kerää katajanoksia napakan kokoinen kimppu, siisti varret neulasista ja koita asetella oksat niin, että saat tasaisen pallomaisen vihdan. Solmi varsi narulla kahdesta kohtaa niin, että saat tukevan kädensijan.

 

Katajavihdalla vihtominen

Parhaan kokemuksen vihtomisesta saat, kun teet hoidon toiselle. Toki itseäänkin voi vihtoa, mutta aina rentouttavampaa on, kun vihdotte toisianne vuorotellen. Levitä pellavat lauteille ja kun vihdottava on lämmennyt saunan löylyissä, voi hän asettua vatsamakuulle.

 

Valmistele vihta 

Kasta vihta vesiastiaan vartta myöden. Kuten koivuvihtaa, katajavihtaa ei tarvitse liottaa vedessä ennen käyttöä, kastaminen riittää. Ota vihdan varsi kämmenien väliin ja pyörittele vihtaa hetki kiukaan yläpuolella niin, että vihdan varsi osoittaa saunan kattoon.  Näin kiukaan lämpö pääsee tuuhean katajavihdan sisään. Kun aloitat vihtomisen, varmista, että vihta ei ole polttavan kuuma.

 

Vihtominen

Katajavihdalla vihtominen on pikemminkin kevyttä tupsuttelua, kuin perinteistä vihtomista. Toki voimakastakin vihtomista voi kokeilla, mutta itse suosittelen hellää taputtelua tai tupsuttelua. Aloita kevyesti yläselästä ja etene kohti alaselkää ja jalkoja. Kysele alussa miltä voimakkuus tuntuu, mutta anna sen jälkeen vihdottavan uppoutua rentouteen. Käy rauhallisen rytmikkäästi tupsutellen koko keho selkäpuolelta läpi muutamaan kertaan. Voit välillä kastaa vihdan veteen ja pyöritellä sitä hetken kiukaan yläpuolella, näin vihtaan tulee lämpö ja katajan eteeriset öljyt tuoksuvat voimakkaammin. Lopuksi voit hellästi painaa kipeitä alueita, vaikka hartioita, vihdalla. Tuo välillä vihta myös kasvojen eteen, jotta vihdottava voi tuoksutella energisoivaa katajaa.

Vihtomisesta jää helposti punaisia pieniä jälkiä, mutta nämä ovat harmittomia ja katoavat muutamassa päivässä.

Käytön jälkeen huuhdo vihta lämpimällä vedellä ja laita kuivumaan viileään paikkaan, varsi vesiastiaan, näin vihta säilyy seuraavaan saunomiseen.

 

Hoitavia vihtomishetkiä,

Terhi