Turvehoidot saunassa.

Turve, savi vai muta?

Turve, savi ja muta ovat kaikki tunnettuja perinnehoitoja, mutta ovatko ne yksi ja sama asia vai kolme täysin eri asiaa?

Monipuoliset suon antimet

Turvehoidot ovat ikivanhoja kansanparannustaitoja, joita on siirretty perintönä sukupolvelta toiselle. Kautta aikojen kansanparantajat ovat hyödyntäneet suon antimia monipuolisesti. Suolla on kävelty paljain jaloin verenkierron vilkastuttamiseksi ja suon antimia on kerätty erilaisiin hauteisiin ja kääreisiin. Kesäisin suolle kaivettiin kuoppa, jossa voitiin ottaa suokylpyjä.

 

Hoitavaa turvetta syvältä suosta

Turpeesta on haettu apua erityisesti iho-ongelmiin ja erilaisten kolotusten hoitoon. 
Turve on syvältä koskemattomasta suosta nostettua, satoja vuosia vanhaa maakerrosta, jossa kasvikunnan useat kerrokset ovat hitaasti hajonneet tasaiseksi massaksi. Koska jokainen suo ja sen kasvisto ovat yksilöllisiä, ei kahta samanlaista turvehoitoa ole.
Turve sisältää useita hoitavia ainesosia: humushappoja, fulvohappoja, pektiiniä, hemiselluloosaa, humiinia, ligniinia, selluloosaa, bitumeja, mineraaliaineksia ja vettä. Kasviestrogeenien (kasvihormonien) määrä on erityisen korkea rahkasammalturpeessa, ja siksi sitä käytetään esimerkiksi naisten vaihdevuosivaivojen hoitoon. 
Turpeen uskotaan puhdistavan epäpuhtauksia, se sitoo kuona-aineet itseensä ja näin vaikuttavat aineet pääsevät imeytymään. Turve vilkastuttavan aineenvaihduntaa ja flavonoidien ansiosta lisäävää ihon kimmoisuutta. Turvetta käytetään niin ihonhoitoon kuin lihas- ja nivelvammojen hoidossa sekä lisäämään hormonaalista hyvinvointia. Kotihoidossa turpeesta voi valmistaa naamioita, paikallisia kääreitä ja kylpyjä.

 

Antibakteerinen savi

Myös savella on pitkät perinteet ja ihmiset ovat käyttäneet sitä kautta aikojen monenlaiseen puhdistamiseen. Savea nostetaan maasta, vähintään metrin syvyydestä.  Savessa on erittäin paljon mineraaleja – ja kivennäisaineita. Savea pidetään voimakkaasti hiusten kasvua lisäävänä ja se sopiikin erityisesti rasvoittuvalle, hilseilevälle tai muuten ärtyneelle päänahalle, ja koko keholle, sen antiseptisen ominaisuutensa ansioista. Kokovartalohoitona saven sanotaan sopivan erityisen hyvin psoriaatikoille. Savi sisältää ihoa, luustoa, kynsiä ja hiuksia vahvistavaa piitä, magnesiumia, alumiinia, titaania, natriumia, mineraalisuoloja, rautaa ja kuparia. Kaikilla näillä on ihmisen hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia. Antibakteerinen ja desinfioiva savi imee tehokkaasti itseensä kehon epäpuhtauksia, kuona-aineita, kiputekijöitä ja raskasmetalleja. 

 

Savi puhdistaa tehokkaasti

Kuivuessaan savi sulkee epäpuhtaudet itseensä. Samalla kun savi imee epäpuhtauksia se edistää elimistön aineenvaihduntaa. Se sopiikin hyvin esimerkiksi akneihon hoitoon. Savi toimii myös hyvänä kivun lievittäjänä sen nestettä poistavan ominaisuutensa ansiosta.

 

Mutahoidot poistavat kuona-aineita

Mutahoidot ovat suosittuja erityisesti naapurimme Viron hoitoloissa. Mutaa nostetaan erityisesti viron järvistä ja merenlahdesta, se on pitkäaikaisten orgaanisten prosessien seurauksena syntynyttä maakerrostumaa. Mudassa on paljon mikroelementtejä, humushappoja ja muita bioaktiivisia aineita, mistä johtuu mudan erikoinen tuoksu. Mutahoidon hyödyistä ja parantavista vaikutuksista on olemassa kattava lista, mudan sanotaankin vaikuttavan elimistöön termisesti, mekaanisesti ja kemiallisesti. Mudan sanotaan lievittävän kipua, nopeuttavan aineenvaihduntaa ja näin poistavan elimistöstä nesteitä ja kuona-aineita.

 

Turve, savi vai muta?

Mistä tietää mikä on se paras ja alkuperäinen, se juuri minulle sopiva perinnehoito? Ja onko näillä oikeasti eroa? 

Kaikki ovat tehokkaita balneologisia, eli maaperähoitoja, jotka tuovat helpotusta useisiin eri vaivoihin. Savi ja muta ovat kivikunnan puolen materiaalia, kun taas turve tulee kasvikunnan puolelta. On aina tapauskohtaisesti harkittava mikä hoitomuodoista on milloinkin paras. Mutta jos oikein halutaan tiivistää, voidaan savi, turve ja muta jakaa esimerkiksi seuraavasti:

Turve – lisää hormonaalista hyvinvointia, sitoo kuona-aineita ja hoitavat aineet pääsevät imeytymään. Kasviperäinen.

 

Savi – vähentää tulehduksia, sitoo kuona-aineita ja kiputekijöitä. Kiviperäinen.

Muta – lievittää kipua, sitoo kuona-aineita ja kiputekijöitä. Kiviperäinen.

Valitsetpa itsellesi turvetta, savea tai mutaa, niin valitse aina tutkitut ja mahdollisimman puhtaat raaka-aineet ja noudata tuotteen käyttöohjeita.

 

Nautinnollisia maaperähoitoja,

Terhi