Morsiussaunaan liitetään perinteisesti erilaisia rituaaleja, taikoja ja lemmenloitsuja.

Moderni morsiussauna

Kesä on tunnetusti hääjuhlien aikaa. Polttareita suunnitellessa saattaa eteen tulla ajatus morsiussaunan järjestämisestä. Morsiussaunaan liitetään perinteisesti erilaisia rituaaleja, taikoja ja lemmenloitsuja. Moni perinteinen rituaali kuitenkin korostaa teemoja, jotka eivät enää tänä päivänä ole kaikille niin merkityksellisiä. Pääasia on järjestää morsiamen näköinen, ikimuistoinen elämys, jossa uusienkin rituaalien luominen on sallittua. Merkityksellistä on yhdessä vietetty aika ja tunnelma joka tilaan luodaan. Tarkoitus on rakentaa saunahetkestä sen näköinen, jossa aidosti viihdytään.

 

Hoitoihin ainekset kotikaapeista ja luonnosta

Saunassa tehtäviin hoitoihin on helppo löytää aineksia kotikaapeista. Suola, hunaja, sooda ja kaurahiutaleet toimivat hyvin esimerkiksi kuorinnoissa ja naamioissa. Mukaan voi lisätä erilaisia kasveja joko kuivattuna tai tuoreena tehostamaan vaikutuksia ja tuomaan hoitoon symboliikkaa ja mystisyyttä. Erityisesti kesällä saunahetkeen löytyy runsaasti tarvikkeita suoraan luonnosta. Monet villikasvit, puutarhayrtit ja kukat sopivat ihanasti erilaisiin kylpyihin, kuorintoihin ja naamioihin. Tärkeää on kuitenkin tunnistaa kasvit, joita aikoo käyttää, sekä tiedostaa niiden mahdolliset allergeenit ja muut käyttöön ja keräilyyn liittyvät rajoitteet.

 

Morsiamen hemmotteluun vinkkejä

Erilaiset kylvyt ja kuorinnat sopivat erinomaisesti morsiamen hemmotteluun ja ne on myös helppo toteuttaa isommallekin porukalle. Kantavana teemana voisi hyvin olla perinteikäs koivu, joka mielletään feminiiniseksi puuksi. Entisaikaan naiset muun muassa pyysivät koivuilta siunauksia ja suojelusta niin lapsen saantiin kuin naimaonneen. Koivusta tehty seppele kruunaa morsiamen saunahetken ja on ihanan juhlallinen sekä monikäyttöinen. Seppeleen voi kuivata ja käyttää myöhemmin vaikka kylpyveteen hauduttamalla.

 

Parasta olisi se, että saunan jälkeen kaikilla olisi hyvä ja levollinen olo, eikä tapahtuma tuntuisi missään vaiheessa suorittamiselta. Saunahetkeen onkin hyvä varata runsaasti aikaa ja poimia valmiita, helppoja ohjeita erilaisista hoidoista ja rituaaleista. Myös saunottajia on edelleen olemassa ja yksi vaihtoehto voisikin olla ulkoistaa tämä perinne ja vain nauttia koko porukan kesken ilman järjestelyjen tuomaa hektisyyttä.

 

 

Reseptejä morsiussaunaan

Koivujalkakylpy – Puhdistava ja naiseutta voimistava

Hauduta 2 kourallista tuoreita koivunlehtiä tai 6 g kuivattua koivurouhetta kuumassa vedessä n. 15 minuuttia. Veden täytyy olla kuumaa, mutta ei kiehuvaa. Lehdet haudutetaan teen tapaan.

Valuta jalkakylpyastiaan lämmintä vettä ja lisää siihen 1–2 dl merisuolaa. Siivilöi haudutettu koivunlehtiuute jalkakylvyn sekaan. Koristele halutessasi muutamalla koivunlehdellä ja vaikka maitohorsman kukinnoilla.

Nauti jalkakylvystä n. 20 min ajan.

Vinkki: Saunassa tehtävien jalkakylpyjen vesi voi myös olla kylmää, tämä auttaa viihtymään saunassa pidempään yhtäjaksoisesti.


Kuoriva suola- hunajahoito – Rentouttava ja hellivä

Valmista suola-hunajaseos etukäteen ennen saunomista. Sekoita noin 1 dl puhdasta, juoksevaa hunajaa ja noin 0,5 dl hienoa merisuolaa tasaiseksi massaksi. Voit halutessasi lisätä mukaan silputtua koivunlehteä tai kuivattua koivurouhetta.

Lämmitä sauna 60–80 asteeseen ja suojaa lauteet laudeliinoin.

Peseydy ennen saunaan menoa huolellisesti ja ota aluksi n. 10 min löylyt, jotta ihohuokoset aukeavat.

Huuhtele hiet iholta.

Aloita kuorinnan levitys nivelkohdista, jotta kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Levitä lopulta kuorinta koko iholle rauhallisin pyörivin liikkein. Kasvoille kuorinta kannattaa tehdä hellävaroen ja varoa seoksen joutumista silmiin.  Anna vaikuttaa vähintään 10 min.

Peseydy lopuksi lämpimällä vedellä.


Lisää tietoa

Lisää vinkkejä erilaisiin hoitoihin ja tietoa saunaan sopivista kasveista löytyy runsaasti Terhi Ruudun, Hoitava sauna -kirjasta (Tammi) sekä Eeva Maria Leinon ja Tytti Leiwon, Paluu Jumalattaren luontoon -kirjasta (Viisas elämä).


Rakkaudellista kesää toivottaen,


Anna