Tarinamme / Kauppa / Tapahtumat / Saunayhteisö / Sauna-akatemia / Journal / Yhteystiedot
€425.00
Matka maallisesta pyhään – naisten saunaretriitti Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa
Matka Maallisesta pyhään -retriitti on maaginen saunamatka ajattomuuteen ja omaan sisimpään. Se on mahdollisuus hiljentymiseen sekä oman kehon ja mielen hellimiseen. Retriitti on myös ainutlaatuinen mahdollisuus kokea ikiaikaisia saunahoitoja, tutustua Frantsilan luomuyrttitilaan ja sen Hyvän Olon keskukseen sekä päästä kokemaan koskettava saunarituaali Koskelan museotorpan 113 vuotta vanhassa savusaunassa.
Retriitin ajan käytössäsi on Frantsilan luomukosmetiikkaa sekä peseytymisentuotteet.
”Toimintamme perustuu luonnon ja ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Jälkimmäistä ei ole ilman ensimmäistä, ja siksi sillä on väliä, mitä viljelemme – ja erityisesti miten viljelemme. Agronomit Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier siirtyivät viljelemään Frantsilan peltoja luomumenetelmin jo 1980-luvun alussa. Peltojemme ja puutarhamme puhtaassa maaperässä kasvaa yli 20 luonnonkasvia ja yrttiä. Nyt uusi sukupolvi, Jupiter ja Valo Cormier, vievät luonnonmukaisen viljelyn pioneerityötä eteenpäin noudattamalla uudistavan viljelyn periaatteita. Varastoimme peltoihin hiiltä erilaisin metodein, ja näin varmistamme, että maaperä rikastuu vuosi vuodelta. Rikas maaperä tuottaa elinvoimaisia ekosysteemejä, jotka sitovat hiilidioksidia ilmasta ja samalla torjuvat ilmastonmuutosta.”
Matkan aloitus
Perjantaina aloitamme matkan tutustumalla Frantsilan luomuyrttitilaan ja sen monimuotoiseen luontoon. Teemme opastetun yrttikävelyn ja samalla valmistelemme illan saunahoitoja. Illan saunassa teemme syväpuhdistavia saunahoitoja, joilla karistamme kehosta ja mielestä menneet sekä valmistaudumme kohti viikonloppua.
Matka
Lauantaina aloitamme aamun Virpin lempeällä voimistelulla ja hiljaisella aamusaunalla. Terveellisen aamiaisen jälkeen siirrymme rauhassa kohti Koskelan tilaa. Koskelassa syvennämme matkaamme ainutlaatuisella luontopolulla, jossa olemme yhtä meitä ympäröivän luonnon kanssa. Samalla valmistaudumme illan saunaseremoniaan. Illan hämärtyessä nautimme koskettavan saunarituaalin Koskelan museotorpan vanhassa savusaunassa.
Lopetus
Sunnuntaina nautimme hiljaisesta aamusaunasta ja palaudumme pikkuhiljaa takaisin arkeen.
Alustava aikataulu
Perjantai
klo 14-15 Majoittuminen Frantsilaan
klo 15-16 Matkan aloitus Saunaterapia -luennon merkeissä
klo 17-18 Päivällinen
klo 18-19 Virpin tilakierros ja yrttikävely
klo 19-21 Sauna ja saunahoitoja (+palju)
Lauantai
klo 7-8 Virpin lempeä aamuvoimistelu
klo 8-8:30 Hiljainen aamusaunahetki
klo 8:45-9:45 Ravitseva aamiainen
klo 10-11 Siirtyminen Koskelan museotorpalle
klo 11-12 Majoittuminen ja yhteinen tilakierros
klo 12-13 Lounas
klo 13-15 Luontopolku ja orientaatio illan saunahoitoihin
omaa aikaa
klo 17:00-20:00 Ohjattu savusaunaseremonia
klo 20:30 Yhteinen illallinen
Sunnuntai
klo 7-9 Hiljainen aamusauna
klo 9-10 Aamiainen
klo 10-11 Matkan päätös ja yhteenveto
klo 12 mennessä huoneet siivottu
Mukaan tarvitset omat liinavaatteet ja kaksi pyyhettä. Halutessasi voit ottaa mukaan myös kylpytakin, suihkusandaalit, pientä naposteltavaa ja omat henkilökohtaiset hygieniatuotteesi. Huomioi myös säänmukainen varustus, tulemme liikkumaan luonnossa säässä kuin säässä.
Hinta sisältää:
Majoitus yhteismajoituksessa
Saunat: 4 eri saunomiskertaa
Saunahoidot
Frantsilan ihonhoitotuotteet
Ohjelman mukaiset ruoat
Huomioithan että hinta ei sisällä vakuutuksia. Huolehdithan omista vakuutuksista!
Hintaan ei sisälly matkakuluja, yhteiskuljetuksista Helsingistä Hämeenkyröön voidaan sopia.
Terhi Ruutu on Terhen Oy:n perustaja, koulutettu hieroja, saunaterapeutti ja Hoitava sauna – reseptejä hyvinvointiin -kirjan kirjoittaja.
Anna Velten on Terhenen villiyrttiasiantuntija sekä perinteisiin saunarituaaleihin vihkiytynyt kylvettäjä. Annan ohjauksessa pääset tutustumaan luonnon ja saunan yhteisvaikutuksiin
Virpi Raipala-Cormier on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja ja koulutusvastaava sekä meditaatio- ja joogaopettaja.
Tapahtuma pidetään suomeksi ja tulkataan tarvittaessa englanniksi.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä info@terhen.fi
Tapahtuma järjestetään mikäli osallistujia on vähintään 15 henkilöä. Jos tapahtuma joudutaan perumaan, rahat palautetaan.
PERUUTUSEHDOT
Lipputuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Lipun voi siirtää toiselle henkilölle ilman erillistä ilmoitusta.
Yksityistilaisuudet tarjouksien mukaan.
18 varastossa
Yhteisömme jäsenenä kuulet ensimmäisenä tapahtumistamme ja saat kehoa ja mieltä helliviä reseptejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Uusille ystävillemme tarjoamme Hoitava sauna –kirjan tilauksen yhteydessä Terhen-saunatuoksu kaupanpäälliseksi.